Oma taipaleeni tietokoneiden parissa alkoi x vuotta vanhana, kun saimme veljen kanssa kumpikin omat Commodore 64 -"tietokoneet". Tuolloin ei luonnollisesti paljon hajua koneen käytöstä pelaamisen ulkopuolella ollut. Tästä se kuitenkin alkoi.
Myöhemmin Commodore vaihtui oikeaan tietokoneeseen. Ensimmäinen käyttöjärjestelmäni oli luonnollisesti Windows 3.1. Vieläkään ei tosin tullut koneella paljon muuta tehtyä kuin pelattua. Tämän jälkeen vastaavia koneita tuli ja meni muutama, hiljalleen tapahtui siirtymä Windows 9x -järjestelmiin ja näinä aikoina myös tutustuin Basiciin QuickBasicin kuvioissa. Win ME, Win2k ja lopulta WinXP. Nyttemmin myös Vista. Elämäni on ollut karun tietokonepainotteinen. Muistan muun muassa melkon pitkän suoran kiintolevyjeni koon kasvusuoran, ensimmäiset warettamani musiikkikappaleet ja tallella on tietenkin myös ensimmäiset koskaan tekemäni
kotisivut :)
Tietokonetta tulee nykyään käytettyä huomattavankin paljon. Omistan parhaillaan käyttömuodossa työkoneen, (koti)palvelimen ja kannettavan tietokoneen. Läppärin pääasiallinen elintehtävä on muistiinpanojen taltioiminen koulussa. Pöytä- aka työkoneella virtuaalisosioloin, ylläpidän sivustojani ja sinänsä teen ymmärrettävästi kaiken muunkin keskeisen. Pelaaminen on jäänyt netin (laajakaistan) saamisen jälkeen vähemmälle, ja nykyään tätä puolta koneen sijaan onkin tyydyttämässä Xbox 360 ja PSP.
En ole kaavaillut tietotekniikasta ammattiani, mutta ihan viimeaikoina olen ruvennut sitäkin harkitsemaan. Jää nähtäväksi. Nykyinen palkkatyöni on ruumiillista seisomatyötä. Sahailua ja paineilmanaulailua yms. Tiettyä ainutlaatuista tyydytystä siitä saa kaiken tietokoneilun vastapainona :)
Muutamia ulkopuolisille tahoille suoritettuja projekteja elämääni on tässäkin vaiheessa jo mahtunut. Tein entiselle yläasteelleni palkkatyönä kotisivut, ja ylläpidän kurssipalkkiolla lukioni nettilehden sivustoa. Ylläpitourakka alkaa jälkimmäisellä saraa olla myös loppusuoralla, uuden ulkoasun olen lupautunut tuottamaan teemaksi sivustolle ja sen jälkeen luultavasti osani on enää tarjota teknistä tukea ongelmatilanteissa. Toivottavasti pääsen jatkossa suurempiin projekteihin mukaan ideoimaan ja tekemään.
Ohjelmointipuolella luovat taitoni ovat melko lapsenkengissään. PHP:n, Javan ja C#:n alkeet sujuvat, mutta suurempiin projekteihin minusta ei vielä ole toteuttajaksi. Koen kuitenkin selviytyväni kiitettävästi koodin tulkitsemisesta ja valmiiden töiden muokkaamisesta sekä soveltamisesta. Lukupuoli siis sujuu, mutta ei vielä itsenäinen kirjoittaminen. Suurin yksittäinen oma projektini on mittatilausluonteinen CMS-järjestelmä Kadonnetin käyttöön. Olen hiljalleen siirtämässä muitakin projektejani tietokantapohjaisiksi. Onnneni on nuoruuteni. Vielä ehdin tehdä elämässäni paljon.
Luonnollisesti XHTML+CSS taittuu erinomaisesti vaikka itse sanonkin. Tältä saralta kokemusta on kuitenkin kertynyt, ja vaikka ihan manuaalitasoista kirjaviisautta en aiheesta kykene tarjoamaan, olen hyvin tyytyväinen nykyiseen taitooni soveltaa ja toteuttaa haastavampiakin nettisivustoja. Graafinen puoli kehittyy hitaasti vuosien varrella.
Oma käyttötaitoni on enimmäkseen peräisin ihan yksinkertaisesti käyttökokemuksesta. XHTML:n perusteet opiskelin aikoinani kirjasta, ja luonnollisesti Javaa sekä C#:tä opiskelen myös kirjallisesti. Logiikalla ja maalaisjärjellä kaikki tietotekniikka kuitenkin toimii :)